Tytti (Suomeksi/In Finnish)

Ensimmäinen tatuointini kuvastaa Afrikan kosketusta. Se on muisto ajasta, jonka vietin vaihto-oppilaana Namibiassa vuonna 2010.

Tuona aikana opin paljon niin itsestäni kuin elämästä yleensä. Hakiessani vaihto-opiskelujaksolle en edes tiennyt Namibiasta juuri mitään, mutta siitä huolimatta jokin sinne lähtemisessä kiehtoi. Silloinen poikaystäväni kuitenkin vastusti lähtöäni, ja hänen vuokseen jopa peruin ennakkohaastattelun, jonne olin jo aiemmin sopinut meneväni. Haastattelupäivän aamuna aloin kuitenkin todella miettiä, mitä ihmettä olen oikein tekemässä – jos kerran haluat mennä, miksi et vain mene? Siltä istumalta soitin kouluun ja ilmoitin, että tulen sittenkin haastatteluun.

Vasta vaihtoon lähdön myötä minulle todella konkretisoitui, että olen arvokas ihminen ja saan itse päättää, mitä elämälläni teen. Vaikka muiden silmissä olin saattanut vaikuttaa rohkealta jo aiemmin, todellisuudessa olin ollut itsestäni hyvin epävarma. Oli hienoa huomata, ettei minun tarvitse suorittaa elämääni muiden mielipiteiden mukaan, vaan saan itse olla vastuussa itsestäni ja teoistani. Tämän kaiken ymmärtäminen tapahtui hyvin nopeasti – se tuntui vähän samalta kuin olisi repäissyt laastarin irti.

Vaihdosta tultuani päätin parisuhteeni ja muutin Helsinkiin. Seuraavana vuonna otin selkääni tatuoinnin, joka muistuttaa minua ajastani Afrikassa. Koen, että tuo lyhyt ajanjakso vaikuttaa elämääni vielä tänäkin päivänä. Tietyllä tavalla tämä tatuointi tulee aina puskemaan minua eteenpäin.

Perustin Vatsamielenosoitus-nimisen Youtube-kanavan hieman yli vuosi sitten. Kun nyt katson ensimmäisiä videoitani, huomaan jännittäneeni niiden tekemistä. Mukana oli varmaan myös pelkoa siitä, millaisen vastaanoton saisin. Jälkikäteen olen myös huomannut, että alkuvaiheen videoissani itken usein. Nykyään en enää itke, vaan pikemminkin huudan.

Saan videoihini kaikenlaisia kommentteja, myös negatiivisia sellaisia. Tavallaan kommenttien lukemista on helpottanut se, että viime syksynä tein opinnäytetyön koskien Youtube-videoiden kommentointia. Tutkimuksessa kirjasin ylös kaikki kommentit kolmesta katsotuimmasta videostani ja analysoin, millaisia teemoja niissä toistuu. Kun nykyään luen vihakommentteja, ajattelen samalla mielessäni, millaisia diskursseja kyseiset kommentit edustavat. Siitä huolimatta en voi väittää, etteivät ilkeät kommentit tuntuisi missään. Aina ne tuntuvat.

Toisinaan kuulee ihmisten tarjoavan vihakommentteihin ratkaisuksi ihan vain koneen sulkemista, mutta minusta se on rehellisesti sanottuna aika huono neuvo. Ei vastuuta pitäisi sysätä vihapuheen kohteelle, vaan vastuun tulisi aina olla sillä, joka kommentin on kirjoittanut. Olen joutunut tekemään myös rikosilmoituksia joidenkin kommenttien osalta, mikäli niissä on esimerkiksi uhattu henkeäni tai muuta vastaavaa. Kerron aina avoimesti kommenttiosiossa, mikäli aion ilmoittaa jonkin kommentin eteenpäin. Usein siinä vaiheessa kommenteilla on tapana poistua nopeasti, joten luonnollisesti kaikista on otettava screenshotit etukäteen.

Seuraava tatuointini on sukuvaakuna, jonka halusin tatuoida iholleni kunnioittaakseni omia sukujuuriani äitini puolelta. Tatuoinnin on tehnyt Sini Ariell vuonna 2013.

Olin itsekin aiemmin aktiivisesti mukana sukuseuramme toiminnassa ja kuuluin jopa seuran hallitukseen. Kerran viestittelimme suvun jäsenten kanssa sähköpostitse ja lähettelimme samalla pääsiäisterveisiä tai muuta vastaavaa, ja päätin liittää omaan tervehdykseeni kuvan tatuoinnistani. Yllätyksekseni kuva aiheuttikin kunnon paskamyrskyn. Täysin tuntemattomat kaukaiset sukulaiset alkoivat läksyttää minua siitä, että tatuointini on sopimaton ja kysellä, mistä olen saanut luvan tähän tatuointiin. Erityisen huolissaan keskustelijat tuntuivat olevan siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, jos joskus paljastan reiteni vaikkapa uimarannalla.

Tuo oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun jouduin henkilökohtaisesti kohtaamaan tatuointeihin liittyviä ennakkoluuloja. Siihen saakka olin elänyt omassa suvaitsevaisuuskuplassani, mutta koko kohu osoitti hyvin selvästi, miten vanhentuneita käsityksiä joillakin ihmisillä edelleen on. Koska olen nainen ja tatuointini sijaitsee reidessä, se nähtiin kerta kaikkiaan sopimattomana. Minulle sukuvaakunan tatuoiminen merkitsi suurta kunnianosoitusta, mutta toisille se edustikin suurta syntiä.

Tatuointiasiaa käsiteltiin jopa sukuseuran kokouksessa, mikä tuntui minusta erityisen nöyryyttävältä. Kuvitella – he ihan oikeasti keskustelivat vakavissaan siitä, täyttääkö minun reiteni ne vaatimukset, missä yhteydessä sukuvaakunaa on lupa käyttää. Minut pyydettiin toki myös kokoukseen mukaan, mutta osallistumisen sijaan erosin hallituksesta ja sitä myötä koko sukuseurasta. Jälkeenpäin kuulin, että tatuointini oli saanut luvan olla siinä, missä se on. Olisi kyllä kiva tietää, mitä olisi tapahtunut, jos kokouksessa olisikin päätetty toisin!

Vuonna 2016 osallistuin Miss Retro Pin Up -kilpailuun, jonka semifinaaleista voitin itselleni tatuointilahjakortin. Timantti on tatuoitu Pinky Inkyssä. Tämä on oikeastaan ainoa tatuointini, johon ei liity sen suurempaa merkitystä – halusin timantin lähinnä siksi, että olen aina rakastanut kaikkea kimaltavaa. Koska tatuointi on nilkassani, se pitää samalla jalkani maassa.

Kaikki tähänastiset tatuointini ovat naisartistien tekemiä. Alun perin se ei edes ollut mitenkään tietoinen päätös, ja vasta kolmannen tatuointini kohdalla aloin ajatella asiaa tarkemmin. Vastaisuudessakin haluaisin suosia tatuoijinani naisia tai muunsukupuolisia artisteja.

Viimeisimmän tatuointini otin vuonna 2017 Helsingin Burleskifestivaalin yhteydessä. Sain kuulla, että Sunny Buick -niminen tatuointiartisti on tulossa vierailemaan Suomeen, ja hän tekee tatuointeja suomalaisen burleskitaiteilijan, Bettie Blackheartin, työhuoneella. Pidin hänen tatuointityylistään, joten laitoin hänelle viestiä ideastani ja kysyin vapaata tatuointiaikaa. Hän laati ajatusteni pohjalta muutaman eri vaihtoehdon, ja tämän kuvan nähdessäni rakastuin saman tien.

Tatuointi kuvastaa onnekkuutta monellakin tavalla. Jostain syystä minulla on tapana voittaa erilaisissa arvonnoissa ja vastaavissa, mikä on jokseenkin outoa. Muutenkin koen, että minulla on ollut elämässäni onnea, ja tämä tatuointi muistuttaa minua siitä. Korttiteema on minulle läheinen myös sen vuoksi, että parikymppisenä työskentelin pelinhoitajana ja vietin monet viikonloppuyöt blackjack-pöydän ääressä. Ja sitä paitsi nyt minulla on aina ässät hihassa!

Tämän tatuoinnin kohdalla törmäsin yllätyksekseni myös tietynlaiseen epävarmuuteen. Tämä oli ensimmäinen näkyvälle paikalle otettu tatuointini, ja vaikka ihastuin tähän kuvaan heti, tatuoitavana ollessa huomasin samalla ohimennen kelailevani, tulisiko näkyvä tatuointi vaikuttamaan jollain tavalla elämääni tai identiteettiini. Kenties se oli vain joku menneisyyden haamu, joka kävi huhuilemassa, ettei lävistyksiä tai näkyviä tatuointeja katsota hyvällä töissä. Onneksi tuollainen ajattelutapa ei todellisuudessa resonoi millään tavalla nykyiseen duuniini.

Halusin sydämen päällimmäiseksi, koska uskon rakkauteen, niin siirappiselta kuin se kuulostaakin. Myös tatuointikokemus itsessään tekee tästä tatuoinnista minulle tärkeän. Oli hienoa olla tatuoitavana Bettie Blackheartin työhuoneella – naisen, joka on tuonut burleskin nykymuodossaan Suomeen, ja joka on opettanut myös minulle aikanaan burleskia.

Tulevaisuudessa haluan lisää tatuointeja, mutta en ole vielä päättänyt mitä ja minne. Minulle on tärkeää, että tatuoinneissani olisi jatkossakin aina se jokin juttu, minkä vuoksi haluan iholleni juuri kyseisen kuvan. Korttitatuointini oli ensimmäinen näkyvä tatuointini, ja haluaisin ehdottomasti saada näkyviä tatuointeja vielä lisää. Koska jos ottaa hienon kuvan hienolta tyypiltä, miksi piilottaa se?