Minerva (Suomeksi/In Finnish)

Olen lapsesta saakka ollut kiinnostunut Egyptin sekä antiikin Kreikan ja Rooman mytologioista. Muistan edelleen kun ala-asteella alettiin käydä läpi tuon ajan tarinoita, miten vaikkapa Pallas Athene syntyi Zeuksen otsan läpi – se maailma tarinoineen vei ihan täysin mennessään.

Erityisesti Pallas Athenen otin saman tien omakseni. Pallas Athene on tiedon, viisauden ja strategisen sodankäynnin jumalatar ja Ateenan suojelijajumalatar. Minulle Pallas Athene edustaa itsenäistä ja vahvaa hahmoa, jonka myöhemmin olen alkanut nähdä myös hyvin feministisenä. Otin Pallas Athene -tatuoinnin heti täytettyäni 18 vuotta.

Humans With Tattoos

Nuorena en oikein tiennyt hyvistä artisteista enkä juurikaan miettinyt, kenellä kävisin tatuoitavana. Ensimmäiset tatuoinnit otin aika nopealla tahdilla, alle parikymppisenä. En kadu tatuointejani, mutta jos nyt ottaisin ne uudestaan, toteuttaisin asiat ehkä hieman eri tavalla. Silti en koe tarvetta korjailla ensimmäisiä tatuointejani, sillä minulle ne ovat osa elettyä elämää.

Humans With Tattoos

Näen ketun tavallaan omana voimaeläimenäni, Pallas Athenen tavoin ovelana ja viisaana hahmona.

Kettuja pidetään yleisesti ottaen uteliaina ja leikkisinä eläiminä, mutta Keski-Euroopan kansanperinteissä kettu kuvataan usein myös hyvin ujona. Ehkä ujous on se juttu, joka on tuonut itselleni lisää samaistumispintaa kettuhahmoon. Tietysti kettu on myös tavattoman kaunis eläin. Ketun näkeminen luonnossa on ollut minulle aina hyvin vaikuttava ja maaginen hetki.

Toinen Pallas Athene on tatuoinneistani ensimmäinen, jonka otin tamperelaisen tatuointistudio Rönkkö & Mobergin Veeralla. Ihastuin hänen tyyliinsä, ja tämän jälkeen olen ottanut muitakin tatuointeja häneltä. Tatuointi on samassa kädessä kuin ensimmäinen Pallas Athene, ja ehkä tarkoituksenani olikin saada parempi versio kyseisestä hahmosta. Tatuointi on otettu vuonna 2012.

Humans With Tattoos

Minulla on kaksi tatuointia koirastani Aikista. Molemmat tatuoinnit on tehnyt Veera. Kallotatuoinnin suunnittelussa käytettiin apuna Aikin röntgenkuvia. Aikin vieressä on lempikukkiani neilikoita. Lisäksi siinä on muitakin lempikasvejani, kuten mustaviinimarjaa.

Aik sisaruksineen löydettiin viipurilaisesta metsiköstä keskellä kylmintä talvea. Se ehti viettää paikallisella koiratarhalla vuoden ennen kuin adoptoin sen itselleni. Moni luuli Aikia saksanpaimenkoiraksi, vaikka se olikin paljon pienempi ja hoikempi. Uusia ihmisiä kohtaan Aik oli hieman arka, ja haukkui esimerkiksi ovikellon soidessa suojellakseen minua. Sen luottamus piti ansaita, mikä useimmiten onnistui tarjoamalla ruokaa.

Aik oli varsin valloittava tapaus. Vaikka yritin sosiaalistaa sitä, muiden koirien kanssa se ei koskaan juuri viihtynyt vaan hakeutui aina mieluummin ihmisten seuraan. Ehkä sillä oli ollut koiratarhalla huonoja kokemuksia. Ainoastaan äitini koirat se otti omaksi laumakseen.

Humans With Tattoos

Aik oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oma koirani. Loppuvaiheessa se sai kasvaimen, minkä seurauksena sen kunto romahti hyvin nopeasti, ja Aik eli lopulta vain vähän alle seitsemänvuotiaaksi. Aikin kuolemasta on nyt kaksi vuotta aikaa. Jossain vaiheessa edessä on varmasti seuraavan koiran ottaminen, mutta toistaiseksi olen yrittänyt pysyä järkevänä ja odottaa parempaa elämäntilannetta. Vaikka vaikeaa se kyllä on.

Idea tähän tatuointiini on peräisin kaulakorusta, jonka sain äidiltäni 16-vuotiaana. Kaulakorussa on rauhankyyhky ja Venuksen merkki. Korulla on minulle valtava tunnearvo, ja olen pitänyt sitä kaulassani siitä lähtien, kun sain sen.

Äiti on minulle mielettömän tärkeä henkilö. Siinä vasta voimakas nainen! Sukuni on muutenkin täynnä upeita, vahvoja naisia, joiden taustalla on usein rankkojakin kohtaloita. Äitini lisäksi mummoni ja äidin sisarukset ovat ihmisiä, joita olen ihannoinut vahvasti jo nuoruudesta lähtien. Vaikka kotonamme oli toisinaan vaikeitakin aikoja, on mieleeni jäänyt, kuinka äitini sisarukset olivat aina meidän lasten tukena. Siitä on jäänyt lämpimät muistot.

Humans With Tattoos

Rintakehäni korppi on pari vuotta vanha ja jälleen Veeran tekemä. Ketun ohella korppi on toinen voimaeläimeni. Myös korpilla on kansanperinteessä suuri merkitys, sillä sitä on pidetty toisaalta elämän tuojana, toisaalta kuoleman lähettiläänä.

Humans With Tattoos

Ketun tavoin korpin näkeminen luonnossa on joka kerta minuun voimakkaasti vaikuttava elämys. Ensimmäinen muistoni korpista on, kun ala-asteikäisinä pyöräilimme ystäväni kanssa hänen kotiinsa. Olimme varmaan olleet uimassa tai jossain. Tien vierellä oli pelkkää peltoa ja yhtäkkiä, keskeltä ei mitään, kuului korpin rääkäisy. Lintu vain nökötti pellolla ja tuijotti meitä. Se oli mieleenpainuva kokemus.

Korppitatuointini sisältää samalla viittauksen Edgar Allan Poen Korppi-runoon. Poe ylipäätään on yksi suosikkikirjailijoistani, ja muistan, kuinka Korppi jäi kummittelemaan mieleeni luettuani sen ensimmäisen kerran. Hauska yksityiskohta on, että runon korppi istahtaa Pallas Athenea esittävän patsaan päälle.

Humans With Tattoos

Tatuointini ovat aika henkilökohtaisia, ja iholtani näkyy syvä kunnioitus luontoa ja eläimiä kohtaan. Olen aina ollut kiinnostunut taiteesta ylipäätään, ja tatuoinnit edustavat minulle yhtä taiteenlajia.

Olen huomannut, että yllättävän monet tatuoinneistani ovat muistotatuointeja. Toisen käsivarteni olen toistaiseksi halunnut pitää tyhjänä, enkä vielä tiedä, tuleeko siihen jotain tulevaisuudessa. Jos tulen vielä ottamaan tatuointeja, aion pysytellä kansanperinteen ja jumaltarustojen teemoissa.

Yöperhonen ja kuu liittyvät sekä luontoon että pakanuuteen. Tämän sekä kärpässientä syövän ketun on tatuoinut serkkuni Reetta Tahvanainen-Uusitalo, joka työskentelee nykyään helsinkiläisessä Myrsky Tattoossa. Rakastan erityisesti kettutatuoinnin värejä, ne ovat niin herkulliset.

Korppitatuoinnin ohella tämä kettu oli tatuoinneistani varmaankin kivuliain. En ole erityisen kipuherkkä, ja joidenkin tatuointien kohdalla kipu on tullut lähinnä siitä, että tatuoiminen on venähtänyt pitkäksi. Jossain vaiheessa päätin, että viisi tuntia on maksimiaika, jonka suostun olemaan tatuoitavana. Saa nähdä, pitääkö lupaus!

Kaikki tatuointini eivät kuitenkaan sisällä syviä merkityksiä, ja esimerkiksi tämä lepakko syntyi hyvin nopeasti.

Humans With Tattoos

Menin Veeran luokse suunnittelemaan tulevaa korppitatuointiani, ja tarkoituksenamme oli aloittaa korppi samalla kerralla. Jostain syystä niin ei kuitenkaan tehty.

Veeralla kävi minua sääliksi, sillä olin matkustanut Oulusta Tampereelle saakka tatuoinnin vuoksi. Hän ehdotti, että tekisimme silti jonkin pienen kuvan, ja sitten keksimme tämän lepakon. Lepakko valmistui varmaan 15 minuutissa, ja saimme suunniteltua korpinkin samalla kerralla. Ei siis tarvinnut lähteä kotiin tyhjin käsin!

Humans With Tattoos

Humans With Tattoos

Pesukarhullakaan ei ole sen kummempaa merkitystä. Tatuointi on Aliina Lintulaakson harjoitustyö.

Toisen pohkeeni vuohenkallo ja kolmoiskuu ovat Rönkkö & Mobergin Aliinan tekemiä. Näissä on mukana aika paljon pakanasymboliikkaa, jota en kovin mielelläni lähde selittelemään. Yleisesti ottaen luonnonuskonnot, Thelema ja kaaosmagia kiehtovat minua. Niihin liittyy syvää itsetutkiskelua ja oman tien etsimistä sekä kaiken elollisen ja elottomankin kunnioittamista.

Humans With Tattoos

Tavallaan näen samojen asioiden linkittyvän myös psykologiaan: merkityksen löytäminen ja itseensä tutustuminen ovat olennainen osa psykologin työtä, ja sitä kautta joudun jatkuvasti kohtaamaan myös oman keskeneräisyyteni. Se on haastavinta ja samalla ihanin osa työtä.

Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka vähän tatuoinnit ovat vaikuttaneet työhöni, ainakaan negatiivisessa mielessä. Työskentelen nuorten aikuisten ja aikuisten kanssa, ja usein etenkin nuoret kiinnittävät tatuointeihini huomiota. Monen mielestä on hauska juttu, että psykologikin on tatuoitu ja lävistetty. Luulen, että siitä on hyötyäkin – ainakin se toimii hyvänä jäänrikkojana asiakkaan ja minun välillä.

Kuolemateema toistuu tatuoinneissani moneen kertaan. Kuolemahan nivoutuu loppujen lopuksi luontoteemaan hyvin olennaisella tavalla. Se on pysyvä osa elämän kiertokulkua.

Humans With Tattoos

Anubis on egyptiläisessä mytologiassa kuolleiden jumala ja suojelija.

Viimeisin tatuointini on jälleen Aliinan tekemä. Omalla tavallaan se on kaikkein tärkein tatuointini. Hieman yli vuosi sitten menetin läheisen, rakkaan ihmisen. Hänen oikea nimensä oli Eero, mutta häntä kutsuttiin Kuikaksi. Ei saa vaipua synkkyyteen oli Kuikan motto, jonka hän oli oppinut omalta papaltaan. Sama teksti oli tatuoituna Kuikan vatsaan, ja olen aina pitänyt sitä hienona elämänohjeena.

Kuikan kuoleman jälkeen suru ja kipu oli niin suurta, että en uskonut selviäväni siitä. Ei saa vaipua synkkyyteen toimi tuolloin tärkeänä mantrana ja muistutuksena siitä, että on pidettävä kiinni siitä mitä on, eikä saa luovuttaa ja jäädä kivun alle.

Humans With Tattoos

Tuona aikana minua kannatteli ajatus siitä, että Eero ei olisi halunnut minun luovuttavan. Tiedän, että jos Eero olisi ollut kanssani, hän olisi toivonut, että jaksan elää, nauttia ja nauraa, sillä sitä vartenhan täällä ollaan. Vaikka noista ajoista on jo päästy eteenpäin, on suru ja ikävä edelleen läsnä, ja tulee todennäköisesti aina olemaankin.

Kuikka oli sellainen oman elämänsä noitatohtori, joka oli kiinnostunut pakanuudesta, shamanismista ja sen sellaisista. Tähän liittyykin eräs mielenkiintoinen juttu, joka tapahtui sen jälkeen kun olin jo ottanut tämän tatuoinnin.

Eräänä päivänä aloin huvikseni lukea lisätietoa kuikkalinnuista. Lukiessani sain tietää, että suomalaisen kansanperinteen mukaan kuikka on pyhä lintu, jolla on pääsy yliseen ja aliseen maailmaan. Samalla kuikka on ollut erityisesti shamaaneille tärkeä sielulintu. Kun luin nuo asiat, tuli vain sellainen tunne että hetkinen, tämähän käy järkeen. Jotenkin näillä asioilla näytti yhtäkkiä olevan aivan selvä yhteys.

Humans With Tattoos