Jarkko (Suomeksi/In Finnish)

Olen työskennellyt erityislasten koulunkäynnin ohjaajana yli kymmenen vuotta. Kun aloitin työni vuonna 2007, tatuoinnit eivät olleet ehkä niin yleinen juttu kuin nykyään. Alkuaikoina käytin pitkähihaista paitaa töissä kesät talvet, koska en halunnut, että tatuoinneista koituisi ongelmia. Vuosien varrella tatuointeja kuitenkin alkoi näkyä yhä enemmän myös opettajilla, jolloin päätin itsekin, ettei enää ole syytä piilotella omia tatuointeja. Töiden takia aion kuitenkin jatkossakin ottaa tatuointini paikkoihin, jotka voi tarvittaessa peittää, joten kämmeniin, kaulaan ja kasvoihin ei siis ole tulossa kuvia. Se liittyy tietysti hieman siihenkin, että monien tatuointieni aiheisto on, mitä on.

Ensimmäinen tatuointini liittyy musiikkiin. Rakastan raskasta musiikkia, ja nuotin tuhoava nyrkki kuvaa mielestäni aika hyvin kyseisen musiikkityylin ideaa. Siinä missä klassisessa musiikissa ja muussa katsotaan tarkkaan nuottivihkoja, death metalissa ja grindissä korostuvat muut asiat. Siihen aikaan ajattelin vielä, että otan vain yhden tatuoinnin, enkä tarvitse lisää. No, seuraavaksi ajattelin, että otan toisen käden puoliksi täyteen tatuointeja, mutta tatuoijan kanssa totesimme, että koko käsi tatuoituna näyttäisi kyllä paljon paremmalta. Kun koko käsi oli valmis, mietin, että näyttäähän se tyhmältä, jos toinen käsi on täynnä, mutta toisessa ei ole mitään. Seuraavaksi tatuoin toisen käteni, minkä jälkeen keskivartaloni alkoi näyttää hirveän orvolta ilman tatuointeja… Nälkä siis kasvoi syödessä, ja samalla aloin kiinnostua tatuointikulttuurista ylipäätään. Pidän siitä, miltä tatuoidut ihmiset näyttävät, ja pidän siitä, miltä itse näytän kuvien kanssa.

Humans With Tattoos

Olen yrittänyt pitää yläkropan tatuoinnit suurimmaksi osaksi mustaharmaina, jaloissa on sitten enemmän väriä. Käsissä minulla on pienempiä kuvia, keskivartalossa isompia. Enkeli ja lammas liittyvät yhteen lempibändeistäni, Behemothiin. Sydän ja sakset puolestaan liittyvät siihen, että kun näitä koettelemuksia on ollut, on se tuntunut siltä, kuin sakset olisivat menneet sydämen läpi.

H. R. Gigerin teoksista kiinnostuin alun perin juuri Alien-elokuvien myötä, joten halusin Xenomorphin käsivarteeni. Koska pidän myös H.P. Lovecraftista, halusin tatuoida Cthulhun, ja koska olen aina pelännyt käärmeitä, halusin niitäkin mukaan. Ehkä ne ovat näyttämässä, että pelkojaankin kantaa aina mukanaan. Vaikka jotkin asiat ovat pelottaneet ja inhottaneet, ne ovat silti aina osa minua.

Humans With Tattoos

Kun pikkusiskoni Senni oli viisivuotias, hän teki piirroksen minusta ja itsestään. Kuva on siirretty tatuoinniksi suoraan paperilta. Pikkusisko on minulle erittäin tärkeä ihminen. Mielestäni tässä on erittäin hyvä näkemys minusta, tunnistan itseni tästä täysin. Säärissä on vielä keskeneräinen projekti. Kunhan ehdin, haluaisin molemmat jalat polven alapuolelta kokonaan täyteen Star Wars -aiheista kuvaa.

Hautakivessä olevat numerot kuvaavat vuorokausien määrää. Aloitin 19-vuotiaana yläasteella koulunkäyntiavustajana. Eräänä aamuna olin mennyt töihin tavalliseen tapaan, kun sain kutsun kansliaan ja minulle kerrottiin, että minusta on tehty rikosilmoitus. Sain saman tien potkut, numeron ja käskyn olla yhteydessä poliisiin. Menin tilanteesta aivan sekaisin.

Humans With Tattoos

Päässäni pyöri vain, miksi kukaan tekisi minulle näin, ja kuka ilmoituksen on voinut tehdä. Kesti kauan aikaa, ennen kuin pääsin edes kuulusteluihin kertomaan, että olen syytön. Lopulta selvisi, että ilmoituksen taustalla oli eräs koulun oppilaista. Hän muutti kertomustaan ja antoi täysin ristiriitaista tietoa sitä mukaa, kun häntä kuulusteltiin, ja lopulta syyttäjä totesi, ettei tutkinnan jatkamiselle ole enää mitään perusteita. Kun 241 päivää oli kulunut, minut todettiin syyttömäksi. 397 päivää myöhemmin tyttö tuomittiin maksamaan minulle korvaukset henkisistä kärsimyksistä, kunnianloukkauksesta ja väärän tiedon levittämisestä.

Humans With Tattoos

Koskaan ei selvinnyt, miksi tyttö valitsi uhrikseen juuri minut. Oikeuden papereista selvisi, että psykiatrisen osaston hoitohenkilökunta oli antanut ammatillisen lausunnon, jonka mukaan hän oli osoittanut aiemmin minua kohtaan ”positiivista mielenkiintoa” ja näyttänyt hoitajille kuvia minusta internetin kautta. Ehkä kyse oli jonkinlaisesta yksipuolisesta ihastumisesta tai ehkä hän vain tarvitsi syyn lukuisille poissaoloilleen ja keksi valheen hätäpäissään ymmärtämättä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. En tiedä. Epäillä voi aina, mutta todellista syytä saan tuskin koskaan tietää.

Oikeusprosessin jälkeen elämäni lähti pyörimään spiraalimaisesti päin helvettiä. Vaikka lain silmissä minut oli vapautettu epäilyksistä, sisälläni asia ei ollut millään tavalla loppuun käsitelty. Se on kummallista, että vaikka tiedät olevasti syytön, silti se itseinho tulee. Ja kaikki, mitä silloin itselleen tekee, vain lisää sitä kärsimystä. Tapahtuma-aikaan asuin pienessä maalaiskaupungissa, ja yhtäkkiä kaikki siellä alkoi muistuttaa tapahtuneesta niin, että lopulta minun oli päästävä pois. Jossain vaiheessa mukaan hiipivät päihteet, ja monta vuotta vietin railakasta elämää. Jos tuntematon nainen tuli juttelemaan minulle baarissa, minuun iski paniikinomainen pelko: entä jos hänkin tekee samoin, entä jos hänkin valehtelee minusta? Vaikka ystäväni tiesivät tilanteeni ja näkivät päihteidenkäyttöni, en koskaan puhunut heille siitä kivusta, joka sisälläni oli.

Humans With Tattoos

Kesti vuosia, ennen kuin pääsin yli tapahtuneesta ja siihen liittyvistä tunteista. Tiesin, että lopulta mun on pakko purkaa ajatukseni johonkin, joten aloin kirjoittaa kirjaa kokemastani. Vuonna 2009 kirjoitin ensimmäiset sanat ja pidin pitkään taukoa, kunnes vuonna 2011 aloin viimein kunnolla kirjoittaa. Usein valvoin ja kirjoitin yöt, menin aamulla töihin ja nukuin töistä päästyäni. Ja illalla taas sama uudestaan. Se oli synkkää aikaa, ja välillä tuntui, että teksti alkoi hallita minua. Samalla kuitenkin tiesin, että ne asiat on vain käytävä läpi. Viimein opin päästämään vihasta irti ja aloin parantua. Aikoinaan olin täynnä sataprosenttista vihaa sitä ihmistä kohtaan, mutta myöhemmin aloin miettiä, että lopulta vihaaminen satuttaa eniten itseäni. Vaikka kuinka vihaisin ja inhoaisin häntä, se ei vaikuta hänen elämäänsä mitenkään. Sen sijaan olen vain itse omien tunteideni vanki. Kun kirja julkaistiin vuonna 2012, tunsin ensimmäistä kertaa, että nyt kaikki on hyvin. En ole lukenut kirjaa uudestaan läpi. Se on nyt takana päin, eikä mulla ole tarvetta palata siihen. Hautakivi kuvastaa, että nuo ajat ovat minulle kuolleita muistoja.

Humans With Tattoos

Pöllön otin päivä sen jälkeen, kun olin saanut ensimmäisen syöpädiagnoosini. Vuonna 2013 minulla todettiin kaksi syöpää, toinen suolistossa ja toinen munuaisessa. Kyse ei siis ollut etäpesäkkeistä, vaan kahdesta, erillisestä syövästä. Tavallaan siinä oli tuuriakin mukana, sillä usein munuaissyöpä huomataan vasta siinä vaiheessa, kun on enää myöhäistä leikata, mutta nyt se löydettiin vahingossa samalla kertaa kuin suolistosyöpäkin. Ennen diagnoosin saamista suolistoni oli oireillut jo pitkään, ja tiesin jotain olevan vialla. Puolen vuoden ajan ennen leikkausta pystyin ainoastaan makaamaan kyljelläni, ja kipu oli koko ajan niin kovaa, että olin käytännössä kotini vanki. Koska kaikki energiani meni siihen, että selviäisin aamusta iltaan, en ehtinyt käsitellä asiaa mielessäni ollenkaan.

Humans With Tattoos

Vasta siinä vaiheessa, kun minut leikattiin ensimmäisen kerran, pystyin ensimmäisen kerran käsittelemään asiaa henkisesti. Kivut jäivät leikkauspöydälle, ja puolen vuoden sytostaattihoitojen jälkeen tehtiin vielä toinen leikkaus, joka meni jo ihan rutiinilla. Vaikka olo hoitojen aikana oli paska, kaikkein pahinta oli aika ennen ensimmäistä leikkausta. Ennen leikkausta vietin aikani kipeänä sikiöasennossa maaten, mutta leikkauksen jälkeen pystyin käymään kaupungilla, näkemään kavereita ja käymään jälleen keikoilla. Kun pahin kipu helpotti, mukaan astui tunnepuoli. Hoitojen aikana myös erosin silloisesta tyttöystävästäni, mikä sekin osaltaan lisäsi henkistä taakkaa.

Humans With Tattoos

Joissain kulttuureissa pöllö on merkki kuolemasta, ja jos pöllön nähdään vaikkapa lentävän tietyn kylän yllä, sen ennustetaan tuovan kuoleman mukanaan. Minulle pöllö on aina ollut majesteettinen eläin. Kukapa ei vaikuttuisi näystä, kun pöllö lähtee lentoon ja levittää siipensä? Olin pitkään miettinyt pöllötatuointia, ja se sopi tuohon ajankohtaan täydellisesti. Ajattelin, että ehkä tämä voi olla mun suojeluspöllö, joka on tässä rinnalla mun apuna. Vuoden 2014 aikana molemmat syöpäni saatiin leikattua onnistuneesti.

Kavereiden keskuudessa olen Jake, joten tietysti Adventure Timesin Jake sopi mainiosti tatuoinnin aiheeksi. Pipo on tavaramerkkini, joten tähänkin tuunattiin sellainen. Tämä selittää itsensä hyvin – keskarit pystyssä syöpää kohti, muuta ei tarvita.

Skalpelli-kuvan taustalla puolestaan on kaverini suunnittelema tatuointimalli. Hän suunnitteli alun perin kuvan, jossa oli keskiaikainen miekka ja nainen istumassa miekan päällä, ja kysyin, voisiko kuvaa modata minulle sopivaksi. Sitten siihen tehtiin skalpelli ja minä, nuttura päässä, koska se on toinen tavaramerkkini. Tämä kuvastaa juuri sitä tunnetta, kun aikoinaan olo oli niin avuton, ettei voinut muuta kuin kestää ja kärsiä. Kuva on groteski, mutta niin oli tilannekin silloin.

Tässä on yksi tatuointi, joka on minulle erittäin tärkeä. Idean taustalla on skotlantilainen vaatefirma, Abandon Ship Apparel. Firman perustaja, Richard Davies, keksi yksinkertaisen designin, jossa on sydän ja tämä teksti, ja sen jälkeen ihmiset ympäri maapalloa ovat ottaneet saman kuvan itselleen. Teksti on yksinkertainen, mutta tärkeä. Vaikka asiat olisivat kuinka paskasti, jonain päivänä voit silti havahtua siihen, että elämässä on myös paljon hyvää.

Humans With Tattoos

Vuonna 2015 palasin töihin erityislasten pariin. Eräänä päivänä olin juuri tullut töistä rankan päivän jälkeen, ja kun purin turhautumistani, havahduin yhtäkkiä miettimään, millaisessa tilanteessa olin ollut vain vuotta aiemmin. Silloin kävin syöpähoidoissa ilman tietoa siitä, selviäisinkö hengissä, ja nyt olin terve ja töissä, joten miksi valittaa? Varasin walk-in -ajan samalle päivälle ja otin itselleni tämän kuvan. Minusta tämä on hyvä elämänohje. Vaikka asiat olisivat jollain hetkellä huonosti, huomenna ne voivat olla täysin eri tavalla. Harvemmin ihan kaikki on oikeasti päin helvettiä.

Tämä onkin kovia kokenut tatuointi, H.R. Gigerin Birth Machine -teoksen mukaan tehty kuva. Aikoinaan, kun munuaiseni oli leikattu, kirurgi kertoi ommelleensa tätä puoli tuntia saadakseen kuvan takaisin kohdalleen. Viimeisimmät arvet ovat keuhkoleikkauksesta kuukauden takaa. Tämän vuoden tammikuussa kävin jälleen kontrolleissa, joissa keuhkoistani löydettiin uusi kasvain. Monta vuotta kaikki oli ollut hyvin, eikä mulla ollut mitään oireita, joten löydös tuli täytenä yllätyksenä. Koska kasvain oli niin lähellä sydäntä, siitä ei voitu ottaa koepalaa, ja jouduin menemään suoraan leikkaukseen. Maaliskuun lopussa sain lopullisen varmistuksen siitä, että kyseessä oli suolistosyövän lähettämä etäpesäke, ja syöpäni oli uusiutunut. Syöpä on siitä vittumainen tauti, että vaikka kasvain olisi vuosia sitten poistettu, se voi aina lähettää etäpesäkkeen.

Kun on käynyt jo kaksi syöpää läpi, ei kolmas ehkä tunnu enää samanlaiselta shokilta. Aikoinaan olen kuitenkin käynyt jo läpi sen, että voin kuolla leikkaukseen tai voin kuolla syöpään, joten sillä tavalla olen jo asian kanssa sinut. Jollain tavalla helpottaa, kun tietää, mitä se on, ja pystyy valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti. En tiedä, onko omalla suhtautumisellani todellisuudessa väliä, mutta en näe järkeä siinäkään, että makaisin peiton alla itkemässä, miksi maailma kohtelee mua näin. Maailmassa tapahtuu koko ajan kamalia juttuja, ja minulle vain sattui paskat kortit.

Välillä tuntuu, että minun täytyy olla se, joka lohduttaa muita, ja joudun itse kannattelemaan lähimmäisiä, jotka suhtautuvat tähän asiaan tunteella. Toisinaan mietin, johtuuko suhtautumiseni vain siitä, että kaiken minulle tapahtuneen seurauksena minusta on tullut jotenkin tunnekuollut. Mutta ehkä se on enemmänkin niin, että kun on käynyt läpi isoja juttuja, niihin osaa suhtautua eri tavalla. Kun on jo kirjoittanut testamenttinsa ja hyväksynyt sen, että kun nyt menen leikkaussaliin, en välttämättä enää koskaan herää – kun sellaisia aiheita joutuu käsittelemään ja olemaan kosketuksissa kaiken sen vitutuksen, vihan, surun ja itsesäälin kanssa, sitä tavallaan tekee itsensä kanssa sovinnon.

Humans With Tattoos

Mummoni, joka syntyi sota-aikana, kiteytti asian kerran todella hyvin: silloin kun ihmisellä on todella hätä, hän löytää jostain selviytymisvietin ja tekee kaikkensa selviytyäkseen. Kun on käynyt läpi sen koko tunneskaalan, on jäljellä enää toivo, että tästä vittu selvitään, mun on päästävä tästä yli. Lääkärit tekevät sen, minkä osaavat ja minä teen sen, minkä pystyn. Ja jos mukaan saadaan vielä vähän tuuria, niin ei siitäkään mitään haittaa olisi.

Monet tatuoinneistani muistuttavat minua tapahtumista, joista olen päässyt yli ja eteenpäin. Paskatkin tapahtumat jäävät jonain päivänä taakse. Tatuoinnit muistuttavat, että vaikka menneisyys pysyy aina mukanani, se ei enää voi hallita minua. Jonain päivänä, kun olen vanha pappa eikä muistini enää pelaa, voin aina katsoa näitä kuvia ja muistaa että ai niin, tuohan oli se juttu.