Tuire (Suomeksi/In Finnish)

Olen sen ikäinen, että olin nuori aikuinen tribaalibuumin aikaan – ja silloin, kun tatuoinnit alkoivat yleistyä ihan pikkukyliä myöten. Ensimmäisen tatuointini otin sen jälkeen, kun paras kaverini teki itsemurhan vuonna 2000. Olin silloin täyttänyt juuri 18 vuotta. Hänen kuolemansa tuli kaikille kuin salama kirkkaalta taivaalta, kukaan ei ollut osannut odottaa niin käyvän. Hänen kotoaan löytyneet kirjoitukset kuitenkin paljastivat, ettei kyseessä ollut vahinko tai onnettomuus. Silloin päätin, että haluan kunnioittaa hänen muistoaan jollain tavalla, joten otin kiinalaisen kirjoitusmerkin, joka tarkoittaa taivasta. Hieman myöhemmin otin ensimmäisen merkin alle kolme merkkiä lisää, ja yhdessä luettuna merkit tarkoittavat ”menossa ei-minnekään”. Sehän on aina vähän sellainen päättymätön taival, kaikki tuo. Jonkin uskomuksen mukaan ystäväni on taivaassa, ja jonkin toisen uskomuksen mukaan ei missään.

Humans With Tattoos

Tatuoijani sanoi kerran, että yhdestä tatuoinnista ei vielä tule riippuvaiseksi, mutta kolmesta tulee. Ensimmäisten tatuointien jälkeen minulle tuli paljon lisää pieniä kuvia, joita on ripoteltu vähän sinne tänne. Yhteensä ihollani on yli 20 kuvaa. Selässäni on iso tiikeritatuointi, jonka otin aikanaan, kun selkäni alkoi oireilla ja halusin ottaa tiikerin kuvaamaan niitä voimavaroja, jotka silloin piti itsestään löytää. Unelmani on vielä joskus peittää tiikeri koko selän kokoisella korpilla. Edgar Allan Poen Korppi-runo on hienointa, mitä olen koskaan lukenut. Jos saisin päättää, mitä laitetaan aikakapseliin tuleville sukupolville, laittaisin ehdottomasti Korpin. Se on vaan niin hieno ja kuvaa hyvin ihmisyyttä.

Humans With Tattoos

Elämässä ja ihmisissä on aina kaksi puolta, kaikessa on hyvä ja paha. Ymmärrän, että se kuulostaa helposti kornilta, mutta tottahan se on. On omasta ajattelutavastasi kiinni, kummalle puolelle tietyissä asioissa lähdet, kumman puolen haluat valita. Jompikumpi puoli jää aina päällimmäiseksi ja määrittää sen, millainen itse olet. Sama ajatus on mielestäni myös Korpin taustalla. Niille, jotka eivät tunne minua, annan usein positiivisen ja helposti lähestyttävän kuvan itsestäni, mutta kyllä ajatusmaailmassani on olemassa synkempikin puoli. On tärkeää tiedostaa ihmisluonteen molemmat puolet.

Nämä tatuoinnit näyttävät vähän sellaiselle vanhalle painomusteelle, mutta en ole halunnut niitä korjata tai muokata nätimmäksi. Mielestäni näihin kuuluu sellainen hyvä rosoisuus, ja ne saavat näyttää kuluneilta. Eihän elämäkään ole täydellistä kiiltokuvaa. Tunnen itseni siinä mielessä onnekkaaksi, että olen ollut nuori aikuinen aikana, jolloin sai tehdä omat virheensä ja olla rosoinen. Nykyään nuorilla on aivan erilaiset paineet olla täydellisiä, kun sosiaalinen media, julkkikset ja blogit esittelevät kiiltokuvaelämää. Täytyy olla tietynlaiset kulmakarvat, tietynlaiset ripset, tietynlaiset tennarit… Totta kai omassa nuoruudessanikin oli kauneusihanteita, ja oli tärkeää tietää, mikä on in ja mikä out. Mutta eivät ne paineet olleet samanlaisia kuin nykyään. Olisi varmaan aika kauheaa yrittää mahtua siihen muottiin. Ehkä joku ajattelee näistäkin tatuoinneista, että ne pitäisi korjauttaa. Mutta tämä on minun kroppani, ja minä kannan näitä tatuointeja. Olen näiden kanssa täysin ok.

Humans With Tattoos

Edesmennyt koiramme, meidän ihana Pimu. Meidän ensimmäinen koira, josta tämä koko koiraharrastus alkoi. Pimu tuli meille aluksi vain hoitoon, kun työkaverini tarvitsi koiralleen pidempiaikaista hoitajaa. Sanoin, että Pimu voi tulla meille, kun meillä oli helppo pitää koiraa. Kas kummaa, koira jäikin meille, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kun hankimme seuraavan koiramme Vilman, vannoin kaikille, että musta ei sitten mitään näyttelykoiran omistajaa tule. Mutta kuinkas kävikään!

Humans With Tattoos

Jos joku kysyisi, millaista on koiranäyttelyssä, niin vastaisin, että perikonservatiivista ja perienglantilaista. Onhan se tietysti paljon muutakin, mutta kyllä siellä silti vallitsevat tietyt pukeutumissäännöt ja muut. Vaikka olisi kuinka kuuma kesäpäivä, kansainväliseen näyttelyyn ja erkkareihin menen aina jakkupuku tai kotelomekko päällä. Tietysti siellä arvostellaan koiraa eikä minua, eikä ulkonäköni saisi millään muotoa vaikuttaa tuomarin päätökseen, mutta silti minulla on aina sukkahousut ja pitkähihainen päällä, etteivät tatuointini herättäisi turhaan huomiota. En tiedä, onko se loppujen lopuksi enemmän omasta ajattelutavastani kiinni. Ajattelen sen niin, että tuomari on kuitenkin tullut toiselta puolelta maailmaa, joten on kunnioittavaa häntäkin kohtaan, että olen pukeutunut hyvin.

Olen haaveillut tästä kädestä sellaista, johon tatuoidaan aikanaan tärkeät läheiset. Tähän tatuointiin on myös piilotettu A-kirjain, joka viittaa mieheni etunimeen. Vaikkemme olisi loppuelämäämme yhdessä, tulee tämä parisuhde aina olemaan yksi niistä asioista, jotka ovat vieneet omaa elämää tiettyyn suuntaan. Mielestäni asiat, jotka ovat olleet merkityksellisiä elämässäni, ansaitsevat paikkansa mun iholla.

Toisessa käsivarressani on tatuointi mun isälle, ja toisaalla mulla on tatuoituna myös katkaistu ongenkoukku, koska isäni oli merimies ja kuoli merillä ollessaan. Saman käden kämmenessä on puolikas sydän, jonka toinen puolikas oli edesmenneellä ystävälläni. Hänen puolikkaansa oli valkoinen, ja omani musta.

Humans With Tattoos

Vasemmassa nimettömässä mulla on lepakko, jonka otin parikymppisenä. Joissain Väli-Amerikan uskonnoissa lepakko symboloi perhettä, terveyttä ja hyvää onnea. Toki se on liitetty myös hedelmällisyyteen. Monella on jonkinlaisia onnenkaluja, ja minun onnea tuova asiani on tämä. Minulta kysytään aina ensimmäisenä, onko tämä joku vanha kihla, että harmittaako, kun olet tatuoinut exän kihlasormuksen sormeen? Vastaan, että en ole, eikä tämä liity kihlautumiseen mitenkään. Se, että vasen nimetön olisi varattu pelkästään vihkikäyttöön, on ehkä enemmän sellainen kristinuskon juttu. En harjoita mitään uskontoa, joten minun puolestani tatuointi voi ihan hyvin olla vasemmassa nimettömässä, eikä sillä paikalla tarvitse olla sen kummempaa merkitystä.

Humans With Tattoos

Ensimmäinen ja viimeinen tribaalini on vailla mitään sen kummempaa merkitystä. Se tehtiin aikanaan tatuointimessujen kilpailua varten. Tästä näkee päälle kasvaneen arpikudoksen, sillä värit ovat lähteneet tästä päältä, ja kun tatuointia kokeilee, arvet tuntuvat täällä alla ihan selkeästi. Minulla on taipumusta arpikudoksen liikakasvuun eli keloideihin, mikä voi muuttaa tatuointien ulkonäköä ajan mittaan. Esimerkiksi nuo kiinalaiset merkit turpoavat välillä älyttömästi ja näyttävät aika veikeiltä silloin. Se on perinnöllistä, myös mummollani ja äidilläni on arven liikakasvua. Se vaikuttaa esimerkiksi siihen, etten voi ottaa kovin pikkutarkkoja tatuointeja. Jos arpeni eivät kasvaisi, haluaisin mandalatatuoinnin, joita nyt näkee ihan kaikilla. Musta ne ovat sairaan siistejä, ihan äärettömän kauniita. Mutta se on niin pikkutarkkaa työtä, että parin vuoden päästä se olisi enää pelkkä läntti mun kädessä.

Tatuointitekniikka on kehittynyt vuosien aikana huimasti, eivätkä artistitkaan tee tänä päivänä samanlaista jälkeä kuin tekivät silloisilla välineillä. Minusta se olisi hyvä muistaa, ennen kuin muiden tatuointeja aletaan arvostella. Välillä näkee sitä, kun vanhoja tatuointeja jaetaan jossain Facebook-ryhmässä, ja niitä kommentoidaan negatiiviseen sävyyn. Se koko ajattelutapa tuntuu jotenkin niin mustavalkoiselta – että koska tämä ei miellytä omaa silmääni, jaan sen tänne sosiaaliseen mediaan, niin voidaan nauraa sille yhdessä. Toisinaan tekisi mieli sanoa, että hei, toikin on 30 vuotta vanha kuva, ei tainnut tulla mieleen, että silloin tatuoinnit tehtiin vähän eri tavalla? Ja kyllähän aika puree ihoonkin, mikä puolestaan vaikuttaa tatuoinnin ulkonäköön.

Humanswithtattoos-Tuire-1089-2

Joskus tuntuu muutenkin, että tatuoinnit tekevät ihmisestä kaikille julkista riistaa. Että tatuointeja voidaan vapaasti kommentoida ja kysellä kaikenlaista. En ole huomannut, että muiden asioiden suhteen olisi samanlaista ilmiötä, kaiken muun saa peitettyä kulissien taakse. Eiväthän ihmiset räävi julkisesti sitäkään, jos jollain on avioero meneillään tai sähkölasku maksamatta, joten miksi toisten tatuointeja pitäisi arvostella? Toivoisin, että ihmisillä olisi vähän enemmän käytöstapoja tällaisten asioiden suhteen.

Minulle on ollut itsestään selvää ensimmäisestä kuvasta lähtien, että tatuoinnit ovat pysyviä. Kyllähän tatuointeja saa peitettyä, mutta ajatuksenani on ollut ottaa kuvia niin, että ne saavat olla loppuelämän sitä, mitä ovat. Ainoa poikkeus on tiikeritatuointi, jonka haluan vielä joskus peittää korpilla. Mutta tatuoinnit kuvaavat kuitenkin aina sen hetken ajatusmaailmaa. Minulla oli aikanaan varmaan lähemmäs 30 lävistystä, septumit, kolme korua kielessä ja kaikkea mahdollista, mutta olen ottanut ne ajan kanssa pois. Toisinaan minulta kysytään, harmittaako, kun näitä tatuointeja ei saa pois samalla tavalla kuin lävistyksiä. Mutta miksi pitäisikään? Ne ovat kuitenkin osa elämää.

Humans With Tattoos