Tommi (Suomeksi/In Finnish)

Ensimmäinen tatuointi mulla on kyljessä, ja siinä lukee ihan tavallisilla isoilla kirjaimilla HOPE. Aloin miettiä sen ottamista joskus 17–18-vuotiaana. Aluksi mietin tatuoinnin paikaksi rannetta, mutta sitten ajattelin, että haluaisin sen jonnekin piiloon, joten mikä olisikaan parempi paikka kuin kylki? Kaikki sanoivat, että kylki on yksi pahimmista paikoista, minne tatuoinnin voi ottaa, mutta totesin, että otetaan sitten kerralla sinne, niin onpahan ainakin pois alta. Se oli epämukavaa, mutta en luokittelisi sitä kivuliaimmaksi tai millään tavalla pahimmaksi muutenkaan. Kyllä sen kivun aina kestää, kun tietää, mikä tunne sen jälkeen odottaa.
Hope kuvastaa taistelua, mitä mullakin on ollut mielenterveyden ja kiusaamisen kanssa, ja sitä, että kaiken sen jälkeen aina on kuitenkin toivoa. Näin myöhemmin olen miettinyt, että voisin lisätä siihen vielä kaunokirjoituksella perään ”less” muistutuksena siitä, että jokainen meistä on joskus vähän toivoton. Toisaalta se muuttaisi vanhan tatuoinnin merkityksen, mutta toisaalta aina kun näen tuon tekstin, tiedän kuitenkin itse, minkä vuoksi tatuointi on alun perin otettu. Että aina on kuitenkin toivoa.

Humans With Tattoos

Oon aivan rakastunut old school -tyyliin, siihen, että vedetään niin perinteiseksi kuin vaan voi vetää. Mun on helppo löytää siitä tyylistä merkityksiä itselleni. Meri on yksi perinteisiä old schoolin teemoja, ja mun koko hiha on meriaiheisia tatuointeja täynnä. Se on omistettu mun papalle eli isäni isälle, joka on nuorempana ollut paljon merillä ja myöskin kova kalamies. Pappa on aina ollut mun esikuva, joka on muokannut mua ihmisenä todella paljon ihan nuoruudesta lähtien. Hän on opettanut mua olemaan kohtelias, kaikki tällaiset, että kohtele toisia aina niin kuin tahdot, että sua kohdellaan.

Humans With Tattoos

Kun olin pieni, meitä oli kolme serkkupoikaa ja mun isosisko, ja pappa sanoi aina meille serkuksille, että älkää ikinä hommatko itsellenne tatuointeja, että se on vihoviimeinen asia, jonka saatte tehdä. Tietysti hän sanoi niin, koska on itse sen ikäinen, että hänen aikanaan tatuoinnit ovat olleet vain vankilakundien ja merimiesten juttu. Kun sitten otin ensimmäisenä tämän laivan, sanoin papalle, että tämä käsi tulee olemaan täynnä meriaiheisia tatuointeja, ja tämä on sinulle omistettu, koska olet mulle esikuva. Ja vaikka otan tatuointeja, niin se ei tee musta mitään kriminaalia.

Humans With Tattoos

Kyllä pappa selvästi on näistä otettu, vaikka onkin semmoinen perusmies, joka ei tunteitaan paljon osoita. Mutta on hän myöntänyt näistä tykkäävänsä. Hän on sanonut, että musta näkee selvästi, miten tärkeää tämä on mulle, joten sitä kautta hänkin on alkanut ymmärtää, mikä merkitys näillä kuvilla on. Pidän itsekin merestä ja löydän meriaiheesta paljon itseäni puhuttelevaa symboliikkaa, joten mikäs sen parempi teema. Mulle se on sellainen hauska juttu, joka yhdistää mua ja pappaa.

Sitten kun meriteema jatkui, otin seuraavaksi tämän tekstin ja nämä kukat. Sink or swim on aika yleinen lause, mutta mulle se merkitsee todella paljon. Sen tietää itse elämästä, että loppujen lopuksi kaikki on aina kiinni päätöksestä, annatko itsesi upota vai aiotko uida. Joko annat itsesi kuolla tai annat itsesi elää. Lopulta se päätyy aina siihen, että sun on itse päätettävä taistella.

Humans With Tattoos

Ja sitten tässä on nämä ruusut, joista päästäänkin samalla tähän tyyppiin eli Teemuun (linkki Teemun tarinaan!). Aluksi oli puhetta tatuoijan kanssa, että tehdään koko hiha mustalla ja punaisella, mutta sitten päätin, että haluan saada tähän kuvaan myös mustakeltaista ja mustaviolettia, koska tiesin, että musta ja violetti oli Teemun lempiyhdistelmä. Uppoat tai uit, ja juuri tuollaisten ihmisten vuoksi oon aina ajatellut, että ei pidä antaa itsensä upota. Nämä värit muistuttavat mua siitä, keiden takia kannattaa jatkaa uimista.

Humans With Tattoos

Humanswithtattoos-Tommi-9932

Tommi ja Teemu

Sitten lähdin työstämään tätä alaspäin, ja seuraavana oli vuorossa tämä kello. Se on hauskaa, että en edes ensin tiennyt, että Teemullakin on joku tietty kellonaika, jolloin tulee aina katsottua kelloa – mullakin nimittäin on, ja mulla se aika on aina ollut 20.20. Kyllä me siitä joskus ollaan puhuttukin, että on tämmöinen tietty kellonaika. Ja nykyään, kun oon töissä kaupassa, tulee kassallakin monesti summaksi 20.20. Se on jopa vähän pelottavaa, että aina se on se sama, 20.20.

Humans With Tattoos

En edes muista, kumpi tuli aiemmin, tämä lukko vai majakka. Majakka se taisi olla. Tietysti majakka kuvastaa aina sitä, että on joku, joka johdattaa sut kotiin. Meri on niin laaja, että sinne voi koska vain eksyä, ja merimiehenä olemisen ajatushan on se, että olet kaukana poissa ja tulet rantaan vain välillä. Sellainen elämä on toisaalta aika ihailtavaa. Majakka oli mulle yksi tärkeimmistä jutuista, jotka halusin tähän meriteemaan sisällyttää. Ja aina on oltava nämä old schooliin kuuluvat ruusut, totta kai!


Sitten on tämä lukko, ja siinäkin lisäksi ruusu. Vaikka nämä ovat semmoisia perus old school -kuvia, niissä on kumminkin aina symboliikkaa. Kun mietin lukkoa, niin ennen kaikkea se tarkoittaa mulle sitä, kuinka paljon on olemassa sisäisiä lukkoja, joita ei kaikille pysty avaamaan. Oli se sitten henkilö tai jokin asia, mikä siihen lukkoon liittyy – jos tuntuu, ettei toista ihmistä tunne tai jos toinen ihminen ei vaikka anna itsestään jotain, niin ei ne omat lukotkaan silloin avaudu.

Ankkuri on tietysti myös perinteinen symbolinen aihe meriteemassa, ja se sopi tuohon paikkaan hyvin. Se on se, joka tämän käden vähän niin kuin viimeisteli. Siinä lukee isä ja äiti, ja kuvassa on myös pelastusrengas. Se kuvastaa sitä, että mun isä ja äiti on mun ankkuri ja pelastusrengas, ja tämä kuva on täysin mun vanhemmille omistettu. Ne pitää mut paikallaan ja pelastaa aina, kun tuntuu, että tarvitsen pelastusta. Ne on mun tuki ja turva. Mun pappa on opettanut mulle, miten tärkeää on, että on hienot vanhemmat, jotka on aina käytettävissä. Että sulle on annettu mahdollisuus ihaniin vanhempiin, ja kuinka onnekasta on, että ne on pysyneet yhdessä, vaikka harvan vanhemmat pysyy. Ne on olleet yhdessä melkein 18- tai 19-vuotiaasta asti. Ankkuri ja pelastusrengas selittää vähän niin kuin sen kaiken.

Humans With Tattoos

Ruorilla nyt ei sen isompaa merkitystä ole, se on lähinnä fillerikuva, kuten myöskin viestipullo ja avain, joka tietysti liittyy tuohon lukkoon. Ne ovat vain sellaisia täytekuvia, jotka halusin, että saataisiin koko käsi täydennettyä tietyn teeman mukaan. Sitten on tietenkin nämä, tämmöinen merinainen ja solmut, jotka kuuluvat myös meriteemaan. Sormeen halusin ankkurin myös, koska näin ihan koko käsi on omistettu meriteemalle. Että saadaan se koko arvostus sille aiheelle.

Pääskyset molemmin puolin alavatsaa oli sitten ne kivuliaimmat tatuoinnit. Se oli yllätyskin jopa, että ne oli kaikkein pahimmat. Pääskyset ovat lojaaleja, ja itsekin olen sellainen, että jos löydän oikean ihmisen, niin annan sille itsestäni kaiken. Sen takia oli pakko ottaa nämä pääskyset, koska se symboliikka osuu niin kohdalleen. Ei sitä tietenkään kaikille tule sanottua, minkä takia halusin tatuoida juuri pääskyset. En ylipäätään paljon selittele, miksi näitä otan, koska nämä ovat kuitenkin enemmän mua itseä varten. Mutta jos joku kysyy, niin tietysti silloin kerron.

Humans With Tattoos

Ja sitten viimeisin, jossa muuttuu samalla teema ihan kokonaan. Oon haaveillut siitä, että nyt kun mulla on tämä meriteema toisessa kädessä, niin ottaisin rintakehään maa-aiheista kuvaa ja tekisin tästä oikeasta kädestä ilmapainotteisen. Niillä ei ehkä ole niin tärkeää merkitystä kuin meriteemalla, mutta toisaalta ilma ja siihen kuuluvat linnut ovat sellaisia, mistä meidän perheessä tykätään, ja varsinkin äiti tykkää todella paljon. Ja itselleni toisen hihan aloittaminen on merkityksellistä jo ihan siksikin, että se peittää arpia.

Humans With Tattoos

Kaksi vuotta sitten menin töihin kauppaan, ja muut luulivat pitkään, että peittelen pitkähihaisilla paidoilla tatuointeja, vaikka todellisuudessa peittelin mun arpia. Häpesin niitä pitkään, mutta sitten totuin ajatukseen ja mietin, että mitä mulla on niissä hävettävää – mää oon, kuka oon. Arvet on vähän niin kuin tatuointi, ne otetaan tai ne tulee siinä elämänvaiheessa, kun tietyt asiat tapahtuu, ja niillä on tietty merkitys, oli se sitten negatiivinen tai positiivinen. Oon itse kasvanut niistä ajoista paljon, ja tatuoinnit merkitsevät mulle varsinkin sitä, että yksi aika on jäänyt nyt taakse. Oon ajatellut sen niin, että värjätään arvet jollain muulla, peitetään ne jollain paljon kauniimmalla.

Humans With Tattoos

Kotkatatuointi on mulle merkki siitä, että oon päättänyt kääntää uuden sivun mun elämässä. Kun otin tämän, niin sanoin äidillekin, että musta tuntuu nyt niin paljon normaalimmalta. Vaikka tietysti osa ihmisistä katsoo tatuointien takia edelleen kieroon, kun käytän T-paitaa, niin mulla itsellä on nyt sellainen tunne, että olen normaali ihminen. Että oon ihan kuin muutkin. Ilma ja linnut ylipäätään sisältää paljon symboliikkaa, mutta kotka erityisesti kuvaa vahvuutta ja vapautta. Joten mikäs sen parempaa kuin aloittaa oikein vahvasti kotkalla?

Humans With Tattoos

Käy kuuntelemassa Tommin kaunis debyytti single Spotifyssa ja seuraa häntä Instagramissa!

MANONTHEMOON (link)